tiistai 12. toukokuuta 2015

Blogituotot

Vajaa 2 viikkoa tätä kuukautta mennyt ja ansiot lähentelee tässä kuussa 200 euroa tällä hetkellä affiliatemarkkinoinnin ja bloggaamisen avulla. Periaatteessa tämä kuukausi mahdollistaisi taas tienestien nousemisen 500 euroon. Kaikkihan on toki mahdollista, voi olla ettei tule yhtään, tai voi olla että tulee tuhatkin euroa. Ikinä ei tiedä.

Kuitenkaan mitään muuta tähän ei kulu kuin aikaa (ja nettiyhteys) ja kirjoittamisen/tekemisen vaiva. Sitkeällä ja säännöllisellä kirjoittamisella ja mainostamisella rahaa alkaa virrata, ensin todennäköisesti vähän, sitten enemmän. Oman blogin voit luoda esim Bloggerissa tai perustaa omat kotisivut, joihin voit valita oman domainin oheisesta linkistä:
Hanki omat kotisivut viidessä minuutissa!. Helppoa ja yksinkertaista ja väitän, että kotisivuilla tienaa rahaa jopa blogipohjaa paremmin, kun voit valita sivustollesi mieleisen nimen, jonka hakukoneetkin helpommin löytää.

Jos haluat lisätienestiä kotona netissä surffaamalla, niin tämä on oiva tapa!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Affiliate-markkinointi, mitä ja miksi?

Affiliate-markkinointi (affiliate marketing) tai kumppanuusmarkkinointi on tulospohjainen markkinointimuoto, jossa maksetaan vain toteutuneista tavoitteista. Tavoite voi olla esimerkiksi verkkokaupan ostotapahtuma, rekisteröityminen verkkopalveluun, yhteydenottopyyntö tai uutiskirjeen tilaus. Affiliate-markkinoinnista saadut tulot ovat pääasiallinen tai merkittävä tulonlähde monilla verkkosivustoilla. Affiliate-markkinoinnissa kohtaavat affiliate-verkko, mainostaja ja julkaisija.

Affiliate-verkko tai verkosto tuo yhteen mainostajat ja julkaisijat. Mainostajat voivat liittyä verkostoon ajamaan tulospohjaista mainontaa ja tarjota julkaisijoille mainosmateriaaleja. Affiliate-verkosto toimii välittäjänä julkaisijan ja mainostajan välillä. Affiliate-verkko laskuttaa mainostajaa julkaisijan tekemistä toteutuneista myynneistä tai liideistä. Julkaisija puolestaan laskuttaa verkostoa tekemistänsä myynneistä. Suomessa toimii tällä hetkellä 10 eri affiliate-verkostoa.

Jos haluat alkaa tienata blogillasi tai nettisivuillasi, kumppanuusmarkkinointi on taatusti tuottavin ja helpoin aloitusvaihtoehto. Esittelen tässä ensin pari tuottavinta verkostoa ja myöhemmin muutaman lisää. Itse suosittelen aloittamaan ehdottomasti näistä ja rekisteröitymään vaikka jokaiseen. Voit valita jokaisesta parhaat mainokset ja laittaa ne blogiisi, ja alkaa odottaa tuloksia.

1. TradeTracker

TradeTracker tarjoaa verkossa oleville julkaisijoille (kumppanit) mahdollisuuden synnyttää tuloa verkkosivustoiltaan. Sinusta voi tulla julkaisija, jos olet sivuston omistaja. Osallistuminen on maksutonta ja voit osallistua vain sinun mielestäsi sopivien mainostajien kampanjoihin.

TradeTracker on aloittijalle yksi parhaista affiliateverkostoista. Pienin maksu on 25 euroa ja heti alkuun saat 10 euron bonuksen, joten aika nopeasti alkaa tulla rahaa. Sivustot ja hakemukset hyväksytään pääosin todella nopeasti ja rahat ovat tulleet ajoissa tilille. Maksupäivä on jopa 4 kertaa kuukaudessa.

Tutustu TradeTrackeriin tästä - liittyessäsi saat 10 euron bonuksen

2. AdsNinja

AdsNinja on uudempi tuttavuus, mutta komissiot ovat pääosin hieman korkeammat kuin kilpailijoilla eli sama mainos kannattaakin ottaa mahdollisesti AdsNinjan kautta. Sivustot hyväksytään samantien ja pääset aloittamaan mainostamisen heti, ei tarvitse odotella hyväksymisiä. Tämä on kärsimättömälle hyvä ratkaisu, lisäksi AdsNinja on tuottanut minulle nopeiten tuloksia.

AdsNinja - tutustu tästä linkistä ja rekisteröidy ilmaiseksi